Suukirurgian palvelut Aurakadun Hammaskeskuksessa

Yleisimpiä suukirurgisia toimenpiteitä ovat leikkaukset, joissa poistetaan viisaudenhammas tai -hampaita. Myös puuttuvien hampaiden korvaaminen keinojuurilla eli implanteilla kuuluu suukirurgin työhön. Suukirurgiaan kuuluu myös suun alueen kystien ja harvinaisempien muutosten leikkaukset.

Keinojuurihoito

Keinojuuri- eli implanttihoidossa puuttuvan hampaan juuri korvataan leukaluuhun istutettavalla titaanisella keinojuurella. Toimenpide on puudutuksen ansiosta kivuton ja jälkisäryt ovat yleensä vähäisiä. Keinojuurten päälle voidaan valmistaa joko yksittäisiä hammaskruunuja tai useamman hampaan laajuisia siltoja. Implanttien avulla myös irrotettavia proteeseja voidaan tukea paremmin paikalleen.

Keinojuuri istutetaan paikallispuudutuksessa. Toimenpiteen jälkeen keinojuuren annetaan luutua paikoilleen ja parantumisen jälkeen sen päälle valmistetaan hammaskruunu. Joissain tapauksissa hammaskruunu voidaan valmistaa myös heti keinojuuren istutuksen jälkeen.

Implanttihampaat ovat yleensä vaivattomia ja ongelmattomia ja palvelevat potilaita pitkään. Niitä tulee kuitenkin hoitaa ja seurata samalla lailla kuin omia, aitojakin hampaita.

Hampaan leikkauksellinen poisto

Viisaudenhammas voidaan poistaa useista syistä. Hammas voi esimerkiksi tulehtua, koska se ei ole päässyt puhkemaan suuhun kunnolla. Joskus hammas taas reikiintyy tai oireilee muilla tavoin, jolloin se on hyvä poistaa. Toimenpiteen jälkeen potilas saa antibioottikuurin ja särkylääkkeitä mahdollisiin kipuihin. Sairausloman pituus on yleensä parista päivästä viikkoon.

Limakalvomuutokset

Suun limakalvolla esiintyvät muutokset on aina hyvä tutkia etenkin silloin, jos oireet eivät häviä itsestään muutaman viikon kuluessa.

Jos suuhun ilmestyy valkoinen tai punainen laikku, haavauma, hankauma, patti tai kohouma, on järkevää käydä näyttämässä sitä hammaslääkärille. Muutos tutkitaan ja tarvittaessa limakalvosta otetaan koepala kivuttomasti paikallispuudutuksessa.

Useimmiten limakalvomuutosten hoidoksi riittää lääkitys paikallisesti ja alueen seuranta. Limakalvomuutokset voivat aiheutua mekaanisesta ärsytyksestä (esimerkiksi proteesi tai terävä hampaan reuna) tai kemiallisesta ärsytyksestä (esimerkiksi tupakka tai alkoholi).

Varaa aikasi ystävälliseen ja kivuttomaan hammashoitoon numerosta 075 755 5578.

Tervetuloa!

Auki arkisin klo 8 - 20 | Aurakadun Hammaskeskus, Aurakatu 6, 20100 Turku